22.-25.5 Sloveniassa

Sloveniaan saavuttiin keskiviikkona iltapäivällä ja kohteena oli Bohinj-järvi ja Triglavin kansallispuisto. Majapaikka oli Stara Fuzinan kylässä ihan järven rannalla ja taas osui paikan valinta nappiin. Huone oli mukavan iso ja meillä oli oma parveke ja keittiö. Ekana aamuna otettiin aamupala, mutta seuraavina kahtena aamuna tehtiin itse aamiainen, kun taidettiin olla ainoat vieraat hotellissa ja oli jotenkin vähän epämiellyttävää istua yksin aamiaisella. Palvelu oli kyllä erinomaisen hyvää ja molemmille tuotiin mm. isot lautaselliset munakasta suoraan pöytään. Lähellä oli kauppa, joten aamiaistarpeiden ja eväiden hankinta kävi kätevästi. Ravintola tarjonta kylällä oli vähän heikkoa vain ekana iltana syötiin siellä, seuraavana käytiin muutaman kilometrin päässä vähän isommassa Bohinska Bistricassa syömässä ja vikana iltana evästettiin Bledissä.

Koska oltiin keskiviikkona sen verran ajoissa perillä, niin ehdittiin kiertää majoittumisen jälkeen järvi. Siihen kului reilu 3 tuntia muutamalla uintitauolla. Ilma oli sopivan lämmin ja maisemat täälläkin hienot.

Torstaina lähdettiin heti aamusta Vogelbahnilla ylös vuorille Vogelin hiihtokeskuksen maisemiin. 7 tuntia tuli reippailtua ja täytyy kyllä sanoa, että oli elämäni rankin lenkki! Lähes koko ajan mentiin mäkiä ylös ja alas ja tuntui kyllä jaloissa ja ihan viimeisissä mäissä ennen kuin päästiin takaisin gondooliasemalle, niin meinasi tulla ihan totaalinen hyytyminen. Nelijalkaiset eivät sen sijaan hyytyneet. Varsinkin Ässään iski ihan kamala vuorihulluus ja se juoksi ihan päättömästi lähes koko lenkin. Ylhäällä oli myös jonkin verran lunta ja se villiinnytti koiria vielä entisestään. Paikoitellen oli hieman haastavaakin pysyä oikealla reitillä, kun polku oli peittynyt lumen alle ja kerran taidettiin harhautua väärällekin reitille. Reittimme kulki ensin gondooliasemalta Sija-huipulle ja sieltä kohti Vogelin huippua.

Ihan Vogelille asti ei päästy, kun reitti alkoi näyttää vähän liian haastavalta koirien kanssa. Yhdessä kohtaa jouduttiin tulemaan koirien kanssa alas lähes pystysuoraa kalliota. Alussa oli todella jyrkät raput, jotka vaihtuivat lopussa pelkkiin kallioon hakattuihin metallisiin jalan- ja kädensijoihin. Valoa vähän jänskätti, mutta Ässän mielestä siinä kohdassa ei ollut mitään hankalaa. Varmaan ihmetteli, että miten me tehtiin niin iso numero kohdasta, josta olisi voinut van loikkia alas… Kiltisti sekin kuitenkin laskeutui hallitusti. Mä menin edelle ja aina metri kerrallaan autoin Ässää alas.

Sää oli suosiollinen ja maisemat huikeat. Ihan täysin ongelmitta ei kuitenkaan lenkistä selvitty. Valolla aukesi tassut, kun osa matkasta oli varsin terävää kiveä (onneksi repusta löytyi varoilta tossuja ja tossujen kanssa Valo jatkoi tyytyväisenä matkaa), Timolla paloi nenä vesikelloille ja mun polvet meinasivat sanoa loppumatkasta yhteistyösopimuksensa irti. Ässä selvisi vaurioitta.

Seuraava päivä ei sitten valjennutkaan niin aurinkoisena. Aamulla satoi ihan kaatamalla vettä ja pilvet olivat niin alhaalla, ettei eteensä nähnyt. Aamun aikana vesisade vaihtui sitten lumi/räntäsateeksi ja lämpöasteet putosivat lähelle nollaa. Ei ihan se toivottu kesälomailmasto… Kurjaan säähän vedoten oli helppo pitää ulkoilun suhteen rauhallisempi päivä, joka tuli kyllä todella tarpeeseen mun polville ja Valon tassuille ja Ässäkin oli vielä vähän väsynyt edellisen päivän vauhkoilusta.  Ja kun aurinko oli jossain todella paksun pilvikerroksen takana, niin Timon nenäkään ei päässyt palamaan lisää.

Aamiaisen jälkeen lähdettiin ensin tutustumaan Blediin. Kierreltiin vähän kaupunkia ja löydettiin jopa pieni eläinkauppa, jossa myytiin todella laadukkaita tarvikkeita ja ruokia (mm. taste of wild ja ruffwear!). Kun ilmasto ei näyttänyt yhtään paranevan, niin päätettiin lähteä tutustumaan tunnin matkan päässä olleeseen Postojnan tippukiviluolaan. Lämpöasteita ei ollut kuin muutama, niin ei tarvinnut edes pelätä, että koirille tulisi kuuma autossa. Luolakierros alkoi junamatkalla alas luolastoon, jossa käveltiin tovi ja lopuksi tultiin junalla taas takaisin maan pinnalle. Oli kyllä vaikuttava paikka ja opas kertoi mielenkiintoisia juttuja luolaston löytymisestä, historiasta ja tippukivistä. Illalla kun tultiin takaisin majapaikkaan, niin paikoitellen oli jopa vähän lunta maassa. Koirille tuli lähes täydellinen lepopäivä.

Lauantaiaamuna matka jatkui taas. Sade jatkui edelleen, mutta lämpöasteita oli muutama edellisaamua enempi. Kauniista maisemista nauttiminen jäi vähän puutteelliseksi, kun pilvet olivat niin alhaalla, ettei vuoria näkynyt lainkaan.

Sloveniakin oli varsin miellyttävä maa, tiet olivat hyväkuntoisia ja englantia puhuttiin varsin hyvin. Ero oli huikea, kun ylitettiin Saksan raja ja englannin puhuminen loppui kuin seinään. Sloveniaankin voisi hyvin mennä uudelleen!