lauantai 2. helmikuuta 2013

Syksy 2012 Ylläs

Syksyn Lapin matka suuntautui tällä kertaa Ylläksen suunnalle. Oltiin löydetty meidän tarpeisiin aivan täydellinen mökki Ylläsjärven läheltä. Oli puusauna, takka, sopivasti tilaa ja naapureihin reilusti matkaa. Mökin pihasta olisi ollut ihan mahtavat maastot esineruudulle, jäljelle tms., mutta tänä vuonna treenailut jäivät kyllä nollaan. Oli tarkoitus tehdä päiväretkiä lähiseudulla ja jättää Taavi lepäämään tarpeen mukaan. Edellisenä vuonna Taavilla oli vastaavalla reissulla kaksi vapaapäivää, mutta tällä kertaa se lepäsi vain yhden päivän. Sen oli tarkoitus pitää toinenkin lepopäivä, mutta kun se oli aamulla niin tomerana tunkemassa mukaan, niin mukaanhan se oli otettava. Aika huikea suoritus lähes 12-vuotiaalta pappakoiralta. Meno- ja paluumatkat hoidettiin muutaman pysähdyksen taktiikalla. Aamulla lähdettiin ja alkuillasta oltiin jo perillä vaikka matkaa oli karvan vaille 1000 kilometriä suuntaansa.
 
 
Näkymä mökin kuistilta
 
Tulopäivänä ehdittiin käydä vielä valoisassa lenkilläkin mökin lähellä. Se lenkki ei sitten mennytkään ihan putkeen. Koirat onnistuivat nimittäin törmäämään maa-ampiaispesään. Tälläkin kertaa Ässä säästyi osumilta, koska se ehti jo mennä. Valo ja Taavi sen sijaan saivat joitakin osumia ja menivät vähän ankeiksi ja vaisuiksi. Palattiin suorinta tietä mökille ja onneksi molemmat koirat olivat tunnin päästä jo ihan normaaleja. Vähän kyllä säikäytti, kun loma ei alkanut ihan ruusuisesti.
 
Muina päivinä kierrettiin tehtiin seuraanlaisia lenkkejä: 
 
Luontokeskus Kellokkaalta: Käveltiin suunnilleen Seitakierroksen reittiä ja käytiin uittamassa koirat Kesänkijärvessä. Kellostapulin kurussa oli niin sumuista, ettei eteensä nähnyt. Paljon ihmisiä ja koirat olivat pääosin kiinni.
Kesänkitunturin kierros: Lähdettiin Äkäslompolosta ja kierrettiin Kesänkitunturi. Pääosin varsin kiva ja rauhallinen reitti. Alkumatkasta tosin vähän eksyttiin oikealta reitiltä ja päädyttiin varsin kostealle suolle...
 
Aakenustunturin vaellusluontopolku: Kiva, vaihteleva ja rauhallinen lenkki. Ihmisiä nähtiin ainoastaan huipun lähellä.
 

 

Taavi Aakenustunturilla
 
 

 
Levi: Käytiin huipulla ja kierrettiin tunturi vähän alempana rinteessä pääosin geologista polkua seuraten. Ei ollut ollenkaan meidän tyylinen paikka, kamalasti ihmisiä ja huipulle pääsi autolla asfalttitietä. Ei kovin erähenkistä ;-) Tulipahan käytyä. Tän päivän Taavi lepäsi.
 
Poroja Levillä
Luosu: Lähdettiin Luosun kylän läheltä ja seurailtiin mm. moottorikelkkauria, metsäteitä, pyöräilyreittejä, polkuja yms. Saatiin olla ihan omassa rauhassa ja ihmisiä nähtiin vain yhdellä kilometrin pätkällä lähempänä Yllästunturia, kun kuljettiin hetki Ylläksen virallisia reittejä pitkin.
 
 
Äkäslompolosta: Lähdettiin Äkäslompolon läheltä ja kierrettiin Tahkokurun ja Hangaskurun kautta Kotamajalle ja sieltä Kukastutnurin kautta takaisin. Tämä oli kiva ja vaihteleva reitti. jonkin verran oli ihmisiä, mutta ei ruuhkaksi asti.

 
Väsyneitä vaeltajia illalla
 
Viikko oli taas erittäin onnistunut. Ihanaa irtautua viikoksi arjesta ja nauttia luonnosta, rauhasta ja ulkoilusta ilman minkäänlaisia aikatauluja. Kilometrejä kertyi ihmisille vähän yli 100 ja koirille reilusti enempi. Iltaisin mökissä oli varsin rauhallista porukkaa, mutta aamuun mennessä koirat olivat ladanneet akkunsa ja olivat täynnä tarmoa lähdössä ulkoilemaan. Poroja nähtiin tänä vuonna tosi paljon enempi kuin edellisenä syksynä Pyhä-Luostolla. Voi olla sattumaakin tai sitten ei. Viime vuonna nähtiin poroja vain kahtena päivänä ja nyt törmättiin poroihin joka päivä ja useampana päivänä moneenkin kertaan. Tosin eipä ne porot meitä haitanneet, kun kukaan koirista ei ole kiinnostunut niistä. Silti otettiin koirat aina heti hihnaan, kun kuultiin kellojen kilkatusta.
 
Kuvia ei tullut tänä vuonna otettua kovinkaan montaa, kun kameran laturi jäi kotiin ja piti käyttää kameraa säästeliäästi...

Kevät 2012 Alpeilla

 
Matkan alkuvalmisteluja
 
Matkan pääsyy oli tokon MM-kisat Salzburgissa. Jossain vaiheessa edellisenä syksynä alettiin miettiä, että jos jompi kumpi koirista on joukkueessa, niin kisareissuun voisi lähteä autolla ja yhdistää siihen loman. Ässän karsintakisat talvella sujuivat varsin mallikkaasti ja kun joukkuepaikka alkoi näyttää varmalta, niin uskallettiin alkaa suunnitella reissua vähän enempi tosissaan. Kisan ajanohta saneli aika pitkälti koko reissun aikataulun. Varsinainen loma jätettiin vasta kisojen perään, ettei Ässä ole kisoissa ihan poikki juostuaan ensin viikon vuorilla ;-) Kisojen jälkeen pystyi myös hyvin pitämään taukoa treeneistä.
 
Lähtökohtana oli siis, että 15.-21.5 ollaan Salzburgissa ja viimeistään 1.6 täytyy olla takaisin Suomessa töiden takia. Kisojen jälkeen haluttiin tehdä Alpeilla päivävaelluksia koirien kanssa. Lisäksi menomatkalle löytyi Valolle tokokisa Ruotsista. Ennen reissua oli varattuna Salzburgin hotellin lisäksi laivaliput Turku-Tukholma välille molempiin suuntiin ja ekan yön hotelli Ruotsista. Muuten ei oltu tehty mitään etukäteisvarauksia eikä edes mitään reittisuunnitelmaa kisojen jälkeiselle ajalle. Päätettiin suunnitella enempi sitten matkan varrella ja mennä sinne minne sattuu huvittamaan ilman tiukkoja aikatauluja ja suunnitelmia. Kesän sesonkiaikaan olisi varmasti pitänyt tehdä tarkempi suunnitelma ja varailla majoituksia etukäteen.
 
Matkan etukäteisvalmisteluihin kuului tietenkin koirille myrkyt kaikkia mahdollisia öttiäisiä vastaan ja ekinokokkilääkitykset 28 vrk ohjelman mukaan.
 
Tietenkin treenattiin myös ahkerasti, että oltaisiin iskussa MM-kisoissa.
 
Menomatka 12.5-15.5
 
Matkaan lähdettiin aamulaivalla Turusta 12.5. Se siis tarkoitti melkoisen aikaista heräämistä. Oltiin kuitenkin ajoissa satamassa ja ehdittiin ulkoiluttaa koirat Turunlinnan puistossa ennen laivaan menoa. Matka sujui yllättävän joutuisasti päikkäreiden, syömisen ja samaan laivaan sattuneiden Tarjan ja Riitan kanssa seurustelun merkiessä. Päivällä ehdittiin myös treenata vähän laivan käytävällä ja hankkia kokemusta mattopohjasta ;-) Laivan hiekkalaatikkokin tuli tutuksi ja hyvin molemmat koirat suostuivat tekemään sinne tarpeensa.
 
Perillä Tukholmassa oltiin noin klo 19. Päivän rankin osuus, noin 600 km ajoa Lundiin Malmön kupeeseen, oli kuitenkin vielä edessä. Valolla oli seuraavana aamuna tokokisat Lundissa ja EVL oli tietenkin heti ensimmäinen luokka aamulla. Päätettiin mielummin ajaa suoraan perille kuin jäädä matkan varrelle ja herätä seuraavana aamuna aikaisin jatkamaaan matkaa. Pysähdytiin matkalla vaan pakollisten vessapysähdysten, koirien ruokinnan ja pikapissatusten verran. Viimeiset 200 kilometriä olivat aika tuskaisia ja väsy meinasi tulla väkisin. Loppumatkasta vaihdeltiinkin kuskia tiuhempaan ja päästiin kuin päästiinkin perille hotellille noin klo 1.30.
 
Ajoa tuli reilu 750 km.
 
13.5 herättiin kohtuullisen pirteinä ja aamiaisen jälkeen lähdettiin etsimään kisapaikkaa. Navigaattori vei meidät vähän outoa reittiä jotain peltoteitä pitkin, mutta löydettiin perille. Kisapaikka oli hieno. Paikallisella koirakerholla (kuten isolla osalla ruotsalaisista koirakerhoista) oli valtaisat, siistit nurmialueet ja oma kerhomökki. Kisassa oli kaikki luokat ja useampi kehä pyöri samaan aikaan. Kisajärjestäjät olivat tosi ystävällisiä ja liikkurointi hoitui ymmärrettävästi englannin, ruotsin ja skånen sekoituksella ;-) Valon kisa alkoi hyvin, mutta ruutua Valo ei heti hahmottanut pitkähköstä nurmikosta ja se kävi niukasti ulkona kehästä ennen kuin näki ruudun. Siitä seurasi valitettavasti punainen kortti ja kisa loppui siihen. Tuomari kävi moneen kertaan kisan jälkeen harmittelemassa asiaa.
 
 
 
Palkintojen jakoa ja kisakirjojen luovutusta saatiin odotella tosi kauan ne hoidettiin varsin pitkän kaavan mukaan vasta kun kaikki luokat olivat ohi. Tyhminä oli jätetty kisakirja järjestäjille aamulla, kun muuten oltaisiin päästy jatkamaan matkaa useita tunteja aikaisemmin. Ehdittiin kävelyttää koirat hyvin ja treenasin Ässän kanssa kisapaikalla pariinkin otteeseen.
 
Lopulta matka jatkui. Ruotsi-Tanska siirtymään valittiin Juutinraumansilta, koska Timo ei ollut sitä koskaan ajanut.
 
Näkymä sillalla
  
Tanskan puolella jatkettiin kohti Rödbyn satamaa ja mentiin siitä lautalla Puttgardeniin Saksan puolelle. Lippuja ei oltu varattu etukäteen, kun ei tiedetty aikatauluista ja lauttoja meni niin tiheästi, ettei etukäteisvaraukselle olisi ollut tarvettakaan ainakaan näin sesongin ulkopuolella. Liput ostettiin satamassa automaatista ja ajettiin suoraan laivaan. Helppoa ja nopeaa. Matka ei kestänyt kuin 20 minuuttia. Juuri ehti käydä kahvilla ja tax freessä, josta löytyi söpö aasimaskotti ;-)
 
Koirat jäivät autoon laivamatkan ajaksi. Vaikka auto oli muuten varsin täynnä, niin koirien tilasta ei tingitty.
 
Jossain vaiheessa alkoi jo vähän väsyttää ja etsittiin netistä sopiva majapaikka Hannoverin liepeiltä. Valinta oli varsin hyvä ja hotellin ympärillä oli oivalliset ulkoilumahdollisuudet. Iltalenkin ja syömisen jälkeen uni kyllä maittoi.

Ajoa päivälle kertyi noin 550 km.
 
Seuraavan päivän tavoitteena oli ajaa jo lähelle Salzburgia jonnekin mukavaan paikkaan, jossa olisi kivat maisemat ja hyvät ulkoilumahdollisuudet. Booking.comin avulla etsittiin aamiaisen jälkeen sopiva hotelli matkan varrelta, laitettiin osoite navigaattoriin ja suunnattiin kohti autobaanaa. Saksassa oli kyllä tosi helppo ajaa, kun ei eksynyt sinne vasemman puoleiselle kaistalle. Yhdessä pitkässä, loivassa alamäessä oli tosin ihan pakko koittaa kuinka kovaa Skodalla pääsee ;-) Suomessa oli lähtiessä vasta alkamassa vihertää talven jäljiltä. Jo Etelä-Ruotsissa alkoi olla ihanan vihreää ja Saksassa oli suomalaisella mittapuulla jo ihan kesä.

Matka eteni varsin joutuisasti välillä pieniä ulkoilutaukoja pitäen jonnekin Nurnbergin tienoille asti. Matkalla oli jonkin verran tietöitä, mutta ne menivät aika sujuvasti, kun saksalaiset osaavat ajaa paljon sujuvammin kuin suomalaiset. Navigaattorikin tunnisti melkein kaikki tietyöt. Nurnbergin jälkeen matkanteko sitten tyssäsikin lähes 1,5 tunniksi ihan kokonaan. Jossain kaukana edessä oli onnettomuus, joka pysäytti liikenteen kokonaan. Onneksi ei ollut kiire minnekään.

Hinausautolle tehtiin tilaa tosi nopeasti ja tehokkaasti.

 
Lopulta matka jatkui. Munchenin ohitus sujui sujuvasti vaikka osuttiin sinne juuri iltapäivän ruuhka-aikaan. Kun ekat lumihuippuiset vuoret tulivat loppumatkasta näkyviin oli tunne aika huikea. Perillä Reit im Winklissä oltiin alkuillasta. Heti ensimmäisenä lähdettiin reippaalle lenkille jaloittelemaan pitkän ajon päätteeksi. Kylä oli ihan kuollut, kun kesäsesonki ei ollut vielä alkanut. Meitä se ei haitannut, kun löydettiin pitseria, joka oli auki ja saatiin ruokaa. Oltiin ainoat asiakkaat, joka oli kyllä jotenkin aavistuksen kiusallista. Illalla uni maistui taas.
 
Ajomatkaa kertyi tälle päivälle noin 750 km.
 
Tiistaiaamuna 15.5 nukuttiin pitkään ja aamiasen jälkeen tehtiin parin tunnin lenkki koirien kanssa. Löydettiin kivoja reittejä ja koirien iloksi joki ja pieniä puroja. Tyypit otti kyllä kaiken ilon irti vesileikeistä. Keli oli ihan aurinkoinen ja lämmin ja mä olin ihan ylipukeutunut pitkissä housuissa. Vietettiin kiva kiireetön aamu, kun matkaa Salzburgiin oli enää 70 kilometriä.

Näkymä hotellin parvekkeelta

Harvoin tulee tehtyä aamulenkkiä tällaisissa maisemissa.
 
Koirat kulki kaikki lenkit lyhyitä aamu- ja iltapissatuksia lukuun ottamatta vetovöissä joustoliinoissa (ja osittain tietysti vapaana). Vetovyöt on kyllä ihan ehdoton juttu meille. Käveleminen on paljon miellyttävämpää, kun omat kädet heiluu vapaana ja kädet vapautuu esimerkiksi valokuvien ottamiseen. 

Valo sukeltaa
 
Salzburg 15.5-21.5
 
Salzburgissa oltiin joskus alkuiltapäivällä. Majottauduttiin hotelliin (Austria Trend Hotel Mitte) ja lähdettiin tutkimaan ympäristöä. Ihan hotellin vieressä oli iso, hyvä kauppa eväiden yms hankkimista varten, mutta ravintolatarjonta oli aika heikkoa, kun oltiin kaukana keskustasta. Vaikka hotelli oli kaupungin laitamilla, niin silti oli haastavaa löytää mitään järkevää lenkkeilypaikkaa. Onneksi läheltä löytyi pienen pieni pellon pala, joka tuli seuraavien päivien aikana varsin tutuksi. Tiistaina yritettiin myös löytää jonkinlaista treeniin sopivaa paikkaa, mutta aika huonolla menestyksellä. Ajeltiin ympäriinsä, mutta ei törmätty yhteenkään sopivaan nurmiplänttiin. Käytiin myös ajamassa reitti kisapaikalle. Kisapaikan vieressä oli ihanaa puistoaluetta, mutta sielläkään ei uskaltanut treenata, kun paikallisia koiria juoksi vapaana varsin valtoimenaan. Lopulta pääsin tekemään jonkinlaisen treenin kisapaikan takana olevalla hiekkaparkkiksella. Lopulta kaiken kiertelyn ja etsimisen jälkeen paras treenipaikka löytyi hotellin takapihalta... Kunpa olisi tajuttu katsoa heti siltä. Illalla päädytiin syömään toiseen lähellä olleista ravintoloista ja siitä tulikin Suomen joukkueen kantapaikka kisojen ajaksi ja siellä käytiin useampanakin iltana.
 
 Keskiviikolle ei ollut mitään suunniteltua ohjelmaa. Kiva keväisen lämmin ilmakin muuttui hyytävän kylmäksi ja sateiseksi ja osalle porukasta piti käydä ostamassa lämpimämpiä vaatteita hotellin viereiseltä ostarilta. Tämä olikin reissun ainoa päivä, jolloin oli oikeasti huono ilma. Osa joukkueesta lähti tutustumaan Salzburgin keskustaan. Me sen sijaan lähdettiin Maaritin kanssa käymään kävellen Saksan puolella parissa eläinkaupassa, jotka oli bongattu edellisenä päivänä treenikenttää etsiessämme. Hotellilta Saksan puolelle oli vaan alle kilsa. Sinne eläinkaupoille olikin sitten vähän pidempi matka kuin muistettiin. Saivatpahan koirat kunnon lenkin. Eläinkauppojen valikoima ei juurikaan poikennut suomalaisesta valikoimasta. Lenkin jälkeen käytiin hakemassa evästä hotellin viereisestä kaupasta ja pidetiin picnic meidän huoneessa ;-)
 
Torstaista sunnuntaihin aika vierähti kokonaan kisojen merkeissä. Torstaina oli treenipäivä. Perjantaina ja lauantaina käytiin joukkuekisa ja karsinta yksilöfinaaliin ja suununtaina oli finaalin vuoro. Ässän kisavuoro oli perjantaina. Parista pikkuvirheestä huomimatta tehtiin ykköstulos ja päästiin sunnuntain finaaliin. Koko Suomen joukkue teki erinomaisen hyvää työtä ja lauantaina päästiin juhlimaan joukkuekultaa parin vuoden tauon jälkeen.
 
Sunnuntain 20 koiran finaaliin tiensä selvitti 5 suomalaista. Ässälle kävi yksi isompi moka ja ihan kärkipäähän ei ylletty. Ykköstuloksella sijoituttiin kahdeksanneksi. Kaaos ja Mac olivat finaalissakin iskussa ja joukkuekullan lisäksi saatiin juhlistaa yksilökisan kaksoisvoittoa. Ihan mahtavat kisat suomalaisilla!
 
Sunnuntai-iltana lähdettiin koko joukkueen voimin syömään Salzburgin keskustaan. Löydettiin kiva tunnelmallinen ravintola ja ruokakin oli erinomaisen hyvää. Ajokulttuuri Salzburgissa oli melkoisen hurjaa ja välillä oikeasti vähän pelotti istua kahjon taksikuskin kyydissä.

 Kaikki kisakuvat ovat Maarit Karhun ottamia.

Fanityttö Valo
 
 
Avajaistunnelmia

 
 

Kisatunnelmia

 

Joukkuekultaa


 
 Zell Am See (Kaprun, Krimml) 21.5-23.5
 
Auto pakattuna ja lähtövalmiina

Salzburgin laatikkohotelli

Ässän mielipide, kun lähtö kestää ja kestää
 
Maanantaiaamuna alkoi sitten se varsinainen loma! Käytettiin hotellin nettiyhteyttä hyväksi ja varattiin hotelli seuraavalle kahdelle yölle Zell Am Seen läheltä Niedernsillin kylästä. Kehlbachwirt oli hinta-laatusuhteeltaan ihan huippupaikka. Huone oli iso, aamiainen riittävä ja meillä oli iso oma terassikin.
 
Suunnattiin kuitenkin ensin kohti Salzgammergutin järvialuetta ihastelemaan maisemia ja uittamaan koiria Mondsee-järvessä.

                                     
Mondseellä
 
Maisemia lähestyttäessä Zell Am Seetä
 
Zell Am Seessä käytin ensin hankkimassa alueen vaelluskartta turisti-infosta ja käytiin syömässä, kun päivä oli jo iltapäivän puolella. Ruokailu ei sitten mennyt ihan putkeen... Ensin Timolle tuli väärä pitsa (joku kasvisversio) ja vaihdettiin pitsat keskenämme.  Ehdin jo aloittaa, kun pitsoja tultiinkin vaihtamaan, kun keittiössä oli ollut joku sekaannus.  Mahat saatiin kuitenkin täyteen ja suunnattiin hotellille pienelle päivälevolle. Valoisaa aikaa oli jäljellä vielä vaikka kuinka ja lähdettiin vielä Kapruniin iltalenkille. Tehtiin kiva vajaan kolmen tunnin lenkki hienoissa maisemissa. Löydettiin kivoja pieniä vesiputouksia ja muuta mukavaa. Meille oli tosin alkuun hieman eksoottista, että reitti kulki lehmäaitauksessa. Pikkaisen jännitti mennä portista aitaukseen, kun lauma lehmiä oli vastassa, mutta onneksi tyypit suhtautuivat meihin varsin välinpitämättömästi eivätkä koiratkaan olleet moksiskaan lehmistä. Tai mitä nyt Ässän olisi tehnyt mieli paimentaa niitä. Ässän mielihalut jäivät kuitenkin halun asteelle ja ohitettiin lehmät hallitusti. Ylempänä ei enää tavattu lehmiä vaan ne pysyivät selvästi alempana helppokulkuisemmissa paikoissa asutuksen lähellä. Koiratkin saivat pääosin olla vapaana. Illalla uni maistui kaikille!

Ajokilometrejä tuli noin 200 km.
 
Juomapaikkoja löytyi säännöllisesti

Taustalla siintää Zell Am See ja Zeller See-järvi



 Seuraavana päivänä lähdettiin tutustumaan 40 kilometrin päähän Krimmlin vesiputoukseen, joka on Euroopan korkein. Koirat olivat tietenkin tervetulleita putouksille. Vaikka Keski-Euroopan lomakausi ei ollut vielä lähelläkään ja oli arkipäivä, niin ihmisiä riitti. Käveltiin koko matka alhaalta ylös. Tasaisin väliajoin oli levähdys- ja näköalapaikkoja. Osalle pysähdeltiin ihastelemaan putousta. Uimahullujen koirien olisi vähän tehnyt mieli mennä tutustumaan putoukseen vieläkin lähemmin ja tyypit pysyivät kyllä visusti hihnoissa tuolla reissulla. Matkaa huipulle tuli 4 km ja nousua 400 metriä. Kyllä vähän alkoi jo tuntua jaloissa. Kun päästiin ylös, niin väkimääräkin väheni murto-osaan. Ylhäällä jatkettiin vielä tasaista osuutta jonkin matkaa. Lumihuiput siintivät taustalla ja maisemat olivat kertakaikkisen mahtavat. Oli suorastaan yllättävää kuinka pieni ja rauhallinen joki oli ylhäällä ennen putouksia! Löydettiin jopa sellaisia kohtia joihin koirat uskalsi päästää kastautumaan. Jos menomatkalla vähän tuntui jaloissa, niin laskeutuminen takaisin alas se vasta rankka olikin. Lievästi vetävät koirat eivät todellakaan helpottaneet asiaa. Paluumatkalla pysähdyttiin kahville ja jätskille yhteen matkan varrella olleista kahviloista. Taisi olla meidän koirien ensimmäinen kahvilavisiitti ikinä, mutta hienostihan ne tietenkin osasivat käyttäytyä.
 
Illalla varattiin majapaikat koko loppulomaksi.

Päivän kilsat oli reilu 80 km.
   
Tyypit ja takana pauhaava putous

Osa putouksesta alhaaltapäin

Pieni puro ylhäällä

Putousta ihmettelemässä

Tyypit käyttäytyy ;-)

Näköalatasanteella

Saisko mennä uimaan?
 
Keskivikkona pakattiin taas auto ja jatkettiin matkaa. Tälle päivälle sattui loman ainoa sään puolesta selvästi huonompi päivä. Oltiin suunniteltu aamulle visiittiä tänne, mutta sumuisen ja sateisen ilman takia oli pakko jättää se välistä. Muuten päivän ohjelmassa oli Großglockner Hochalpenstraße ja siirtyminen Italian puolelle.
Alppitien alkupaikassa oli eläintarha ja mentiin ihan ex tempore sinne, kun aamun lentelyt jäivät välistä. Taas oli suomalaiseen tiukkapipoisuuteen tottuneella ihmettelemistä suhtautumisessa koiriin. Koirat olivat luonnollisesti tervetulleita eläintarhaan. Lippuluukulla myytiin kuitenkin hihnoja, jos jollain ei ollut sellaista tullut mukaan. Koirat kun pääsivät eläintarhaan vain kytkettynä. Kamalaa nipotusta! No meidän koirilla oli hihnat ihan omasta takaa ;-) Vähän jännitti koirien suhtautuminen kaiken maailman eläimiin, kun niillä ei ole ikinä ennen ollut mahdollisuutta vierailla eläintarhassa. Pieni epäily oli kuitenkin turhaa ja koirat käyttäytyivät erinomaisen hyvin. Joistain eläimistä ne olivat hieman kiinnostuneita, mutta minkäänlaista kiihkoilua tai muuta huonoa käytöstä ei esiintynyt. Tietenkin otettiin myös ne eläintarhan eläimet huomioon eikä tungettu kiinni aitoihin koirien kanssa. Eläimet tosin eivät olleet moksiskaan koirista, kun ovat varmaankin varsin tottuneita niihin. Alkukierros eläintarhassa sujuikin kivasti. Jossain puolen välin paikkeilla huomattiin, että kävelyreitti jatkui peura-aitauksen läpi! Hetken mietittiin, että voidaanko me ihan oikeasti muka mennä sinnekin koirien kanssa. Pienen pähkäilyn jälkeen mentiin aitaukseen js eläimiä ruokkimassa ollut työntekijä vaan hymyili leveästi. Tuo aitaus olisi kyllä ollut aika helmipaikka tehdä jälki, mutta sellaista puuhaa ei kuitenkaan tosissaan harkittu ;-) Olipa huippua tarjota koirillekin ihan uudenlainen elämys ja oli mahtavaa huomata kuinka fiksusti ne käyttäytyivät. Toisaalta meidän koirat eivät Suomessakaan jahtaa mitään metsän eläimiä eivätkä kotieläimiä, niin miksipä ne olisivat olleet niistä tuollakaan kovin kiinnostuneita. Karhuaitauksen kohdalla tosin sanoin Ässälle, että se jos joskus vielä havaitsee tämän eläimen jossain, niin silloin kuuluu ottaa mua hihasta kiinni ja kiskoa toiseen suuntaan ;-) Voin kyllä suositella tuota paikkaa hyvin käyttäytyvien koirien kanssa matkaaville.
 
Sääkin parani vähitellen. Auringon paistetta ei vieläkään saatu, mutta säilyttiin kuivina eläintarhavisiitistä.
 

 
Aasit

 
Peura-aitauksessa





Näitä oli joka paikassa, mutta tautien pelossa ei annettu koirien juoda näistä.
 
Lippuluukun kautta matka jatkui Großglockner Hochalpenstraßelle. Maisemat olivat huimat vaikka sumun takia ei päästykän niistä nauttimaan ihan täysillä. Alkumatkasta sumu oli paikoin niin sankkaa, että melkein pelotti ajaa, kun ei nähnyt yhtään eteensä. Kun päästiin vuoren toiselle puolelle, niin sää muuttui ihan erilaiseksi. Sumu hävisi ja aurinko paistoi. Pysähdeltiin useammalle näköalapaikalle ottamaan kuvia ja vähän liikuttamaan koiria.
 
Tuulee

Pää pilvissä ;-)

Lunta, siistiä!

Korkealla sakeassa sumussa
 
Alppikurre


Tie jossain kaukana alhaalla

 
22.-25.5 Vipiteno, Italia
 
Italian puolelle päästyämme koimmekin sitten pienen yllätyksen. Navigaattorissa piti olla "Euroopan kartat", mutta Italia ei kuulunutkaan Eurooppaan. Mukana oli toki ihan perinteinen paperikarttakin ja löydettiin hyvin perille Vipitenon kaupunkiin. Majapaikan löytyminen olikin sitten lievästi haastavampaa. Puhelimen navin avulla löydettiin kuitenkin perille. Pikkaisen tosin jännitti loppumatkasta ajaminen, kun tie meni paikoin varsin kapeaksi ja musta ei olisi ainkaan ollut peruuttelemaan siellä, jos joku olisi tullut vastaan. 
 
Meidän majapaikka Maurerhof oli ihan helmi. Voin kyllä suositella sitä lämpimästi omatoimimatkailijoille. Se sijaitsi vuoren rinteellä pienessä kylässä maatalon yläkerrassa. Alakerrassa asui lehmiä, keskimmäisessä kerroksessa talon isäntäväki ja ylös oli tehty kaksi vuokrattavaa huoneistoa. Ainakin meidän huoneisto oli juuri uusittu ja kaikki oli ihan supersiistiä ja keittiöstä löytyi kaikki tarpeellinen. Oli oma parveke, iso äärimmäisen siisti kylppäri, iso makkari ja yhdistetty olkkari + keittiö. Hintakaan ei ollut paha ja se vielä tippui nettisivuilla ilmoitetusta. Taidettiin maksaa 2 yöstä yhteensä 50 e ja koirista ei veloitettu mitään. Ja vaellusreitit kulkivat parin kymmenen metrin päästä.
 
Maisemia majapaikan parvekkeelta

  Käytiin hankkimassa Vipitenosta vaelluskartta ja ruokaa (mm. ihania italialaisia juustoja ja leikkeleitä, nam) ja ehdittiin vielä lenkillekin. Lähdettiin suoraan meidän majapaikan pihasta, kun ei haluttu tuhlata aikaa ajeluun. Täälläkin reitti kulki lehmäaitausten poikki. Tällä kertaa ainoastaan kuultiin kellojen kilinää, mutta ei yhtään eläintä. Lopussa alkoi tulla jo vähän hämärää, mutta hyvin löydettiin takaisin.
 
Ajokilometrejä tuli vain noin 250 km vaikka iso osa päivästä kului autossa.
 
Iltalenkillä
 
Illalla oli aikaa tutustua karttoihin ja seuraavana päivänä päätettiin ajaa laakson toiselle puolelle ja jättää auto jonnekin Jaufenpassin tienoille parin kilometrin korkeuteen ja lähteä sieltä lenkille. Siellä päästäisiin puurajan yläpuolelle ja koirien kanssa on niin paljon miellyttävämpää mennä, kun vähän näkee eteensä. Siis huolettomampaa antaa koirien juosta, kun näkee vastaantulijat ajoissa ;-)
 
Aamu alkoi kuitenkin pienellä kävelyllä ja aamukahvilla Vipitenossa, joka oli kiva, pieni ja sievä kaupunki. Vitsit mä olin odottanut aamukahvihetkeä italialaisessa pikkukahvilassa ulkona istuskellen!
 
 
Vipiteno

Tie ylös vuorille oli huikean kaunis ja maisemat mahtavat. Sopiva parkkipaikkakin löytyi helposti ja päästiin lenkille. Maisemat ylhäällä olivat hienot, mutta hieman karut. Jonkin verran tavattiin muita ihmisiä, mutta ei mitenkään riesaksi asti. Reitti oli vaihtelevaa. Välillä mentiin leveää hiekkatietä pitkin ja välillä taas hypittiin louhikossa, jossa oli vaikea nähdä missä reitti kulki. Löydettiin myös koirien iloksi lampi ja pienellä parkkiksella piti ottaa vähän treenikuvia. Lenkin ehdoton miinuspuoli oli lukuisat piikkilanka-aidat. Sai olla tarkkana, että koirat eivät juokse aitoihin. Paikoitellen langat olivat maassa ja polku ylitti aidan. Niissä kohdissa nostettiin koirat ihan turvallisuussyistä aidan toiselle puolelle. Joku 6 tuntia tuli lenkkeiltyä.
 

 


 
 
25.-29.5 Grindelwald
 
Perjantaille oli luvassa vähän enempi ajoa. Loppuloman ajaksi oli varattu hotelli Grindelwaldista Sveitsistä. Kahden yön viipymä/kohde tuntui vähän lyhyeltä ja tuntui, että koko ajan sai olla pakkaamassa autoa ja loppuaika päätettiin siksi viettää yhdessä kohteessa. E60-tietä huristeltiin  Liechtensteinin rajalle asti. Se olikin ainoa raja koko matkalla jossa piti pysähtyä. Meitä tosin viittoiltiin vaan jatkamaan matkaa vaikka pari edellistä autoa pysäytettiin. Tehtiin pieni koukkaus maan pääkapupunkiin Vaduziin, jossa jalkauduttiin vähäksi aikaa.
 

Uuden maan tuoksut


 
Sveitsin moottoritietarran hankkiminen ei mennyt ihan niin kuin oltiin suunniteltu. Ajateltiin ostaa se  Liechtensteinista poistuttaessa, mutta eihän  Liechtensteinin ja Sveitsin rajalla ollutkaan enää mitään ja ajauduttiin vahingossa suoraan moottoritielle ilman sitä tarraa. Jonkin matkaa saatiin ajella ennen kuin vastaan tuli ensimmäinen huoltoasema, josta sen tarran sai. Onneksi ei jääty kiinni tarratta ajosta ;-) Sveitsissä ajaminen tuntui jotenkin hitaammalta kuin Itävallassa eikä perjantai-iltapäivä ollut varmastikaan se leppoisin ajankohta paikasta toiseen siirtymiselle. Ihan loppumatkasta tehtiin mutka Interlakenin kautta, josta käytiin hankkimassa karttoja ja muita esitteitä. Interlakenista ei ollut enää kuin 20 km perille Grindelwaldiin, joka osoittautui varsin viehättäväksi kyläksi. Japanilaisturisteja oli ihan järjettömän paljon ja ne kuvasivat ihan kaikkea alkaen liikennemerkeistä ja tietysti meidän koiratkin pääsivät aika moneen otokseen. Bel-Air Eden oli meidän tarpeisiin oivallinen hotelli. Aamiasella sai vatsansa täyteen, sijainti oli hyvä, koirista ei veloitettu mitään, auton sai lähelle parkkiin ja hinta-laatusuhde oli kohdallaan. Saapumispäivänä ei enää ehditty kunnon lenkille vaan käytiin tutustumassa kylään.
 
Koko Grindelwaldissa olon ajan sää suosi. Ylhäällä oli varsin miellyttävä vaelluskeli eikä ollut liian kuuma. Alhaalla laaksossa oli ihan täysi kesä ja vielä illalla auringon laskettuakin sopiva vaatetus oli hame ja lyhythihainen paita.
 
Seuraavana päivänä lähdettiin liikkeelle heti aamusta ja luvassa oli koirien eka reissu gondoolihissillä Grindelwald-First-baanalla. Koirat matkustivat kuin vanhat tekijät vaikka vaunuihin piti hypätä kyytiin vauhdista. Mentiin ensin ihan ylös asti ihastelemaan maisemia. Oltiin suunniteltu lähtevämme kävelemään yläasemalta, mutta lumen takia melkein kaikki ylhäältä lähtevät reitit olivat vielä suljettuina.



Niinpä tultiin yksi väli alaspäin ja lähdettiin reippailemaan ... asemalta. Alku kuljettiin isompaa väylää pitkin Grosse Scheideggiin asti ja sieltä lähdettiin pienemmälle polulle, jossa saatiin olla koko loppumatka täysin rauhassa. Kerran pysähdyttiin tokoilemaan ihan pienesti kauniille niitylle. Eipä ole ikinä tullut treenattua niin henkeäsalpaavissa maisemissa. Välillä pidettiin myös evästaukoja ja pysähdyttiin ottamaan kuvia. Koirat nauttivat ulkoilusta ihan täysillä ja varsinkin Ässä oli aika pimeä kirmaillessaan hullun kiilto silmissä lumikasasta ja purolta toiselle. Loppumatkasta sen monen tunnin järjetön kirmailu parin kilometrin korkeudessa sitten kostautui. Ässä sai ilmeisestikin lieviä vuoristotaudin oireita ja meni vähän hoippuvaksi. Levättiin hetki ja Ässä toipui nopeasti. Loppumatkan se saikin sitten olla hihnassa ja muutenkin hidastettiin tahtia ja pidettiin useammin juomataukoja vaikka Ässä näyttikin ihan normaalilta. Omasta mielestään se oli hetken päästä jo ihan kunnossa eikä voinut käsittää miksi Valo sai juosta ja se ei.

 


Kaukoja, taustalla Eiger



 
 Yhdessä kohtaa polku vei meidät tosi pelottavaan paikkaan, jossa toisella puolella oli pystysuora pudotus purolle ja toisella puolella samanlainen pudotus niitylle. Kuljettiin siis sellaisen  korkean vallin päällä. Mä sain korkeanpaikankammoisena hetken kerätä uskallusta, että sain itseni jatkamaan matkaa. Onneksi siinä kohdassa oli vaijeri, josta sai tukea. Lisäjännityksen toi tietysti vielä koira, joka piti saattaa turvallisesti yli vaikeimmista paikoista.
 
Näkymä alas vallilta

Paha paikka
 
Lopussa meillä meinasi tulla kiire ehtiä viimeiselle hissilla alas, kun eteneminen oli hitaampaa Ässän takia. Ihan loppumatkasta oli vielä nousua ennen asemaa ja se vei kyllä viimeisetkin mehut jaloista. Ehdittiin kuitenkin ajoissa Bort-asemalle ja päästiin takaisin kylään.

 
 
Päivän lenkille tuli mittaa noin 8 tuntia.
 
Kylän ravintoiloissa monilla ihmisillä oli koirat mukana, mutta se jätettiin kyllä koirat aina iltaisin nukkumaan, kun lähdettiin syömään. Sen verran väsyneitä ne olivat.
 
Väsynyt vaeltaja pitää huolen ettei lähdetä uudelle lenkille sen huomaamatta.

Herkkua

 Seuraavana päivänä päätettiin pitää koirille vähän kevyempi päivä ja lähdettiin tutustumaan Lauterbrunnenin vesiputouksiin. Piti tehdä vaan lyhyt lenkki, mutta tuli siitä silti reilun neljän tunnin lenkki. Käveltiin pitkin laaksoa ja käytiin tutustumassa Trümmelbachin putouksiin. Lisäksi koirat pääsivät useampaan kertaan kastautumaan laaksossa kulkeneeseen jokeen. Virta oli vaan niin kova, että ilman hihnoja niitä ei oikein uskaltanut päästää, ettei virta olisi vienyt niitä.

Lampaat vähän kiinnosti Ässää

Valo ei edes huomannut niitä


Trümmelbachin putouksilla


Tästä selvittiin kuivin jaloin vaikka kuvan perusteella voisi luulla toisin ;-)
 



 
Iltapäivällä lähdettiin Interlakeniin köysipuistoon. Mä en ole ikinä ollut sellaisessa ja alussa olin lähes paniikissa, kun jouduin niin korkealle (korkeimmat kohdat 20 metrissä) ja oli pakko vaan luottaa varusteisiin. Eka liuku pelotti ihan sikana ja olin jo kääntymässä takaisin. Lopulta kuitenkin uskalsin mennä ja mikä itsensä voittamisen fiilis siitä tulikaan! Kerran mulle tosin kävi pikku moka. Jarrutin liian myöhään ja jalkaan vähän sattui, kun tömähdin vähän turhan vauhdikkaasti puuta päin...

Viimeisenä vaelluspäivänä matkattiin Männlichen-baanan gondolivaunulla yläasemalle reilun 2 kilometrin korkeuteen. Kyseessä on maailman pisin gondooliköysirata ja sillä on pituutta yli 6 kilometriä.

 
Ensin suunnattiin vähän alaspäin seuraillen rinnettä köysiradan alla. Sen jälkeen reippailtiin eri reittejä yhdistellen Kleine Scheideggiin. Tällä pätkällä saatiin taas olla ihan rauhassa eikä nähty ketään. Kleine Scheideggistä suunnattiin Alpigleniin. Alpiglenistä olisi ollut vaelluskartan mukaan parin tunnin matka Männlichen-radan väliasemalle sisältäen jonkin verran kiipeämistä ja aikaa viimeiseen hissin lähtöön oli juuri se kaksi tuntia. Niinpä päätettiin olla ottamatta riskiä, että myöhästytään viimeisestä kyydistä alas ja päätettiin kävellä alas Grindelwaldiin. Eipähän tarvinnut ainakaan stressata ehditäänkö vai ei ja saatiin edetä haluamaamme tahtia nautiskellen viimeisestä vaelluspäivästä ja ihanasta kelistä.
 
Ässän menoa vähän rajoitettiin tällä lenkillä ja se joutui aina välillä vastoin tahtoaan hihnaan lepäämään hetkeksi, kun ei todellakaan haluttu toissapäiväisen episodin toistuvan. Tällä kertaa myös reippailtiin pääosin alle 2 kilometrin korkeudessa. Mitään ongelmia ei onneksi ollut vaikka oltiin liikenteessä koko päivä.
 
Täytyy kyllä sanoa, että se alaspäin laskeutuminen oli aika rankkaa. Paljon rankempaa kuin kiipeäminen. Varsinkin lopussa rinne oli vielä tosi jyrkkää ja jalkoja hapotti. Lopussa oltiin jo sen verran sivistyksen keskellä ja lehmien piikkilangoilla aidattujen laitumien ympäröiminä, että koirat oli pakko pitää kiinni eikä pari vetävää koiraa kyllä yhtään tehnyt liikkumista helpommaksi. Päästiin kuitenkin kaikki lähes ehjinä alas asti. Iltapissatuksella Valo ontui tosi rajusti ja ongelmakin selvisi, kun katsoi sen anturoihin. Raukalla oli kaikki anturat ihan rikki eikä siitä ollut koko päivänä huomannut mitään vaikka niiden oli täytynyt vaivata jo silloin.
 
Illalla fonduupadallisen jälkeen oli aika pakata auto aamulla alkavaa kotimatkaa varten.






Paluumatka 29.-31.5
 
 Aamiaisen jälkeen oli aika jättää vähän haikein fiiliksin Grindelwald ja Alpit taakse. Haluttiin nauttia lomasta Alpeilla mahdollisimman pitkään ja paluumatkalla päätettiin hurauttaa kerralla reilu 1000 kilometriä Grindewaldista Travemundeen. Ajopäivä meni varsin kivuttomasti, kun osasi etukäteen varautua pitkään päivään. Tietöitä oli jonkin verran, mutta yhtään onnettomuutta ei onneksi osunut reitille. Välillä pysähdyttiin jaloittelemaan koiria ja itseämme. Koirat olivat vielä vähän väsyneitä edellisen päivän rankasta vaelluksesta ja nukkuivat tyytyväisinä. Oltiin varattu etukäteen liput yölaivaan Travemundestä Trelleborgiin. Kotimatkalla ei siis menty Tanskan kautta vaan suoraan Saksasta Ruotsiin. Tämä suunnitelma tuntui erinomaisen hyvältä. Yö siis vietettiin laivassa, säästyttiin yhdeltä hotelliyöltä, saatiin levättyä ja matka eteni koko ajan. Oltiin Travemundessa juuri sopivasti ajoissa ja löydettiin kiva pelto, jossa koirat pääsivät ulkoilemaan ennen laivaan siirtymistä.

Ulkoruokintaa Travemundessä

Ostettiin koirille laivasta matkamuistoksi hirvet ;-) Kovin tuntuivat tykkäävän.

Aamulla oltiin Trelleborgissa Ruotsin puolella ja laitettiin navigaattoriin osoitteeksi Tukholman Stadsgården. Matkaa oli 650 km ja koko päivä aikaa. Onneksi ylimääräistä aikaa oli, koska heti alkumatkasta ennen Malmötä liikenneonnettomuus pysäytti matkanteon ja pitkähkön odottelun jälkeen liikenne saatiin ohjattua jonnekin kiertoreitille keskelle maaseutua. Päätettiin ajaa lähemmäs Tukholmaa ennen pidempää taukoa ihan varmuuden vuoksi, jos matkalla sattuisi vielä ylimääräisiä viivästyksiä. Matkanteko kuitenkin sujui joutuisasti ja ehdittiin ajamisen lisäksi käydä vähän shoppailemassa ja koirat pääsivät uimaan. Tukholman satamassa oltiin hyvissä ajoin ja ehdittiin käydä vielä vähän ulkoilemassa ennen laivaan menoa.

Koirat ja hirvet Tukholma-Turku välillä

Torstaiaamuna saavuttiin Turkuun ja edessä oli enää viimeiset 156 kilometriä kotiin. Tai itse asiassa pieni ylimääräinen mutka tehtiin kotimatkalla, kun haettiin Taavi heti kotiin. Terrieri oli viihtynyt hoidossa erinomaisen hyvin ;-) Valon tassutkin alkoivat onneksi näyttää jo paljon paremmilta parin vuorokauden levon jälkeen.

Loppukommentit

Reissu sujui ilman isompia kommelluksia ja oli varsin onnistunut. Ensi vuonna on pakko päästä taas reissuun. Koirat saivat varsinkin vaelluspäivinä reilut annokset tavallista tuhdimpaa ruokaa, mutta silti varsinkin Valo pääsi vähän laihtumaan. Ehkä seuraavalle reissulle voisi ottaa mukaan koirille kunnon tossuja mahdollisia tassuongelmia silmällä pitäen. Muuten tuntui, että kaikki tarpeellinen (ja jonkin verran tarpeetontakin ;-)) oli muistettu pakata mukaan.

Suhtautuminen koiriin oli joka paikassa paljon ystävällisempää ja avoimempaa kuin Suomessa. Normaalisti ihmisten ilmoilla Ässä ei kiinnitä ihmisiin mitään huomiota, jos sille ei puhuta. Jos joku sen huomioi, niin sitten se kyllä tunkee onnellisena rapsutettavaksi. Reissun aikana koirat saivat niin paljon huomiota osakseen, että Ässäkin muuttui vähän rasittavaksi ja alkoi loppumatkasta tunkea ihan oma-aloitteisesti jokaisen vastaantulevan luo ;-)

Sveitsissä oli huolettominta irtokoirien suhteen. Koiria oli paljon ja ne olivat pääosin vapaina, mutta hyvin hallinnassa eivätkä tulleet valtoimenaan luo. Saksassa ja Itävallassa sai olla vähän varovaisempi ja Saksassa yksi ukko suorastaan suuttui, kun ei haluttu päästää omiamme moikkaamaan sedän rotikkaurosta, joka käveli jäykkänä kohti häntä pystyssä...