sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Seuraava reissu lähestyy!

Perjantaina 13.9 olisi tarkoitus suunnata pohjoiseen jo perinteeksi tulleelle syksyn vaellusreissulle. Kohteena on tällä kertaa Pallas ja Raattaman läheltä on varattuna kivan oloinen, syrjäinen mökki viikoksi. Menomatka on tällä kertaa tarkoitus suorittaa kertarykäisyn sijaan yhden pysähdyksen taktiikalla ja majoittua pe-la Simossa Minnan luona. Kaikki koirat lähtevät tälläkin kertaa mukaan ja tehdään päivävaelluksia mökiltä käsin. Taavi saa halutessaan viettää välillä lepopäiviä ;-)

Toissa viikon lauantaina käytiin Torronsuolla testaamassa pappakoiran vaelluskuntoa vähän pidemmällä lenkillä. Tehtiin reilun 4 tunnin retki ja Taavi jaksoi varsin hyvin. Loppumatkasta sillä alkoi tosin huumori vähän loppua, kun eksyttiin oikealta reitiltä ja loppumatka tarvottiin keskellä suota. Kivalla retkellä oli valitettavasti ei niin kiva päätös, kun Valo hukkasi jonnekin osan kynnestään ja ydin törrötti esillä. Nyt täytyy vaan pitää peukut pystyssä, että kynsi on vaelluskunnossa vajaan viikon kuluttua...

Torronsuolla oli kyllä ihan mahtavat maisemat ja monin paikoin saattoi kuvitella olevansa Etelä-Suomen sijaan Lapissa.





 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti