perjantai 31. toukokuuta 2013

Kuvia Itävallasta

Gerlospassilla iski talvi

Vuoret häviävät sumuun

Matkalla korkeuksiin Penkenbahnilla

Puolessa matkassa kaikki hävisi sumuun ja näkyvyys meni lähes nollaan

Alkulenkistä näytti näin talviselta

Ässäkin melkein hävisi sumuun

Polku onneksi erottui jotenkuten

Maisemista ei juuri päässyt nauttimaan alkumatkasta

Hetki edellisen jälkeen näytti jo tältä
 
Talvi vaihtui kesään ja sumu hävisi

Tossutyttö valitsemassa suuntaa

Söpöstelyä evästauolla

Lenkin jälkeen on levon aika

Iltalenkillä hyppyrimäillä

Rosenalmin postikorttimaisemia

Niin kaunista

Pakollinen kuva piikkilangoista joita oli täällä kyllä ihanan harvassa

Ässän pönötys lähes parin kilsan korkeudessa, josta löytyi vähän luntakin

Purokin löytyi

Tossueläimen puroposeeraus

Kaikkensa antanut pieni vaeltaja vikan lenkin jälkeen Rosenalmin yläaseman ravintolan terassilla

Silmät luppaa Valollakin

Väsyneet tyypit terassilla

Matkalla alas jaksoi kuitenkin vielä katsella maisemia

Tosi söpö talo

Slovenian kuvia

Maisemia tulopäivän iltalenkiltä

Iltapulikoinnilla

Kaunis ilta

Ässälle oli luvattu heittää lumipallo ja tässä todistusaineistoa, että niin tapahtui ;-)

Evästauko lähellä Sijaa

Pakollinen poseeraus

Karua, mutta niin kaunista

Välillä tarvottiin lumessakin

Niin hienoa

Mä ja mun muru <3

Kuvassa vasemmalla näkyy reitti, jota laskeuduttiin koirien kanssa

Valo pönöttää

Lunta aamutuimaan

Postojnassa

Tippukiviä

Lisää tippukiviä. Kuvat luolista ei todellakaan anna oikeaa kuvaa, kun kuvaaminen hämärässä oli vähän haastavaa.

torstai 30. toukokuuta 2013

29.-30.5 Kotimatkalla


Keskiviikkona aloitettiin kotimatka vähän ennen yhdeksää aamulla ja ohjelmassa oli hurauttaa Saksan läpi Rostockiin. 950 kilometriä taittui varsin kivuttomasti. Oltiin varattu riittävästi stau-varaa ja perille Rostockiin päästiin hyvissä ajoin muutaman pysähdyksen taktiikalla. Alkumatkasta ajoittain rankka sade vähän hidasti menoa, mutta ainoa stau mikä osui reitille, oli vastaantulevien suuntaan.  Se olikin sitten ihan kunnon stau ja liikenne seisoi onnettomuuden takia kokonaan 10 kilometrin matkalta. Tuollainen meidän reitillä olisi kyllä saattanut aikataulun ihan uuteen uskoon.

Rostockissa jäi vielä aikaa käyttää koirat reilun tunnin lenkillä ja treenata vähän. Rostockin sataman tienoo on kyllä koirien kanssa tosi miellyttävä paikka. Ihan sataman vieressä on tosi hyvin peltoja, puskia, niittyjä ja kävelyteitä lenkkeilyä varten.

TT-linen laiva lähti klo 23 ja ennen nukkumaanmenoa käytiin ostamassa koirille jo perinteiset tuliaislelut. Ässä sai aasin ja Valo apinan. Vaikka nuo laivat ovat enempi rekkaliikenteen käytössä, niin hytti oli tosi tilava. Perillä Trelleborgissa oltiin torstaiaamuna klo 6. Vähän lyhyiden yöunien jälkeen lähdettiin suunnistamaan kohti Tukholmaa. Aikaa oli varsin reilusti. Käytiin muiden lyhyempien pysähdysten lisäksi jo menomatkalta tutussa Store Mossen kansallispuistossa parin tunnin lenkillä. Ihan järkyttävää miten kamalasti koirilla oli energiaa yhden lepopäivän jälkeen! Pian raukat saavat taas tottua arkeen ja normilenkitykseen, johon ei valitettavasti kuulu 5 tunnin päivittäinen juoksentelu Alpeilla. Ennen punavalkoisen paatin kyytiin hyppäämistä ehdittiin käydä vielä vähän shoppailemassakin.

Nyt istutaan laivassa ja huomenna aamulla ollaan Suomessa ja kotona. Vaikka reissaaminen onkin ihanaa, niin kiva on myös päästä kotiin! Ja saada Taavi kotiin.

 Kuvia on tulossa viimeistään kun päästään kotiin ja parempien nettiyhteyksien pariin.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

25.-29.5 Itävalta, Mayrhofen


Itävallan kohteeksi oli valikoitunut Mayrhofen. Ajeltiin sinne pääosin pienempiä teitä. Moottoritietä olisi ollut perillä samassa ajassa, mutta pienempi tiet ja maisemien ihailu tuntui houkuttelevammalta. Loppumatkasta mentiin Gerlospassin kautta ja vähän meinasi alkaa jännittää kun tie meni vaan ylös ja maisemat alkoivat muuttua varsin talvisiksi. Tie oli onneksi kuitenkin sula. Koko päivä oli aika sateinen, mutta sää vähän parani, kun lähestyttiin määränpäätä. Edellisenä iltana katsottu sääennuste loppulomalle oli aika masentava. Koko loppuajalle oli luvattu lähes tauotonta sadetta koko Alppien alueelle…

Matka meni muuten hyvin, mutta mä onnistuin ajamaan poliisin tutkaan vähän liian kovaa 50 km/h alueella. Välillä oli vähän haastavaa yrittää pysyä kärryillä nopeusrajoituksista, kun kylät seurasivat toisiaan ja rajoitukset muuttuivat jatkuvasti. Onneksi homma päättyi hyvin ja 21 km ylityksestä selvittiin paikan päällä maksetuilla 30 euron sakoilla. Aika halpaa…

Majapaikka oli taas mitä mainioin. Huone oli valtava, lähellä oli hyvin koirien pissatuspaikkoja, paikka oli kaikin puolin erittäin siisti ja aamiainenkin kelvollinen. Cityyn ja ruokapaikkoihin oli lyhyt kävelymatka ja omalta isolta parvekkeelta oli hienot näkymät vuorille. Koiratkin olivat edullisia ja niistä maksettiin 1,5 e/vuorokausi eli 4 yön visiitistä yhteensä 12 euroa! Suurimmassa osassa hotellien varaussivuja sanotaan, että lemmikeistä voidaan veloittaa maksu ja tämä oli kyllä edullisin maksu mihin ollaan törmätty.

Tulopäivänä ehdittiin vielä pienelle lenkille Ziller-joen rannalle ja koirat pääsivät vähän oikomaan kinttujaan. Virtaa tuntui riittävän parin rauhallisemman päivän jälkeen.

Sunnuntaina oli ensimmäinen kunnollinen Itävallan vaelluspäivä. Sää oli sumuinen, mutta ei satanut. Lähdettiin Penkenbahnin gondoolihissillä ylös vuorille. Suunnitelmissa oli jäädä väliasemalla pois, kävellä ylhäällä lenkki ja tulla hissillä alas. Alkumatkasta näkyvyys oli vielä kohtuullinen, mutta puolessa välissä mentiin pilveen. Oli aika huimaa killua pienessä vaunussa korkeuksissa näkyvyyden ollessa muutama metri. Ylhäällä olikin yllättäen ihan talvi ja satoi jopa vähän lunta. Päätettiin vaihtaa suunnitelmaa ja lähteä laaksoa kohti jalan. Seurailtiin reittiä 2, joka oli erittäin hyvin merkitty. Muutenkin reitti oli varsin kiva ja pääosin polkua ja koirat saivat olla koko ajan vapaana. Ihmisiä nähtiin harvakseltaan. Laskeutuminen 1800 metristä 600 metriin alkoi jossain vaiheessa vähän tuntua reisissä ja loppumatka oli aikamoista taistelua. Matkan aikana talvikin vaihtui takaisin kesäksi. Koirat nauttivat vapaudesta ja hullaantuivat täysin lumesta. Retkeen meni viitisen tuntia ja Valon tassut kestivät hyvin. Se joutui lenkkeilemään tossut jalassa, mutta alistui kohtaloonsa kiltisti. Punaiset tossut kyllä herättivät vastaantulijoissa hilpeyttä ;-) Parempi kuitenkin päästä lenkille tossujen kera kuin jättää lenkki välistä.

Illalla käytiin vielä reilun tunnin iltalenkillä läheisillä hyppyrimäillä ja koirat pääsivät vähän treenaamaan. Ässä tottisteli vähän ja ne olivat sen ekat minkäänlaiset treenit sitten Budapestin. Intoa riitti!

Maanantaiaamuna edellisen päivän lenkki painoi jaloissa ihan kiitettävästi. Päätettiin tehdä kartasta kivalta näyttänyt ympyrälenkki alkupaikkana Ramsaun kylä. Nousuja ja laskuja oli jonkin verran, mutta ei mitenkään kohtuuttomasti. Lenkki oli kuitenkin ihan erilainen kuin oltiin kuviteltu. Se kulki lukuisien maatalojen pihojen läpi/ohi ja tieosuuksia oli paljon. Koirat joutuivat siis olemaan pääosin kiinni ja maatalojen irtokoiriin törmättiin aika monta kertaa. Kaikista ohituksista selvittiin kuitenkin ongelmitta. Lisäksi opasteet olivat surkeat eikä pysytty edes koko aikaa oikealla reitillä. Sää oli kuitenkin suosiollinen ja ehkä 4 tunnin rauhallisempi lenkki oli ihan paikallaan kaikille edellisen päivän jälkeen.

Tiistaina oli viimeinen varsinainen lomapäivä. Tällä kertaa haluttiin mennä enempi ylä- kuin alamäkeä, kun alaspäin kävely tuntui edelleen vähän ikävältä. Päivä alkoi gondoolikyydillä Rosenalmbahnin väliasemalle, josta lähdettiin kohti yläasemaa reittejä 12, 11 ja 10 seuraillen. Varsin onnistunut lenkki saatiinkin aikaan. Koirat saivat olla ihan alkua lukuun ottamatta koko ajan vapaana, vastaantulijoita ei ollut kuin muutama, sää oli kohdillaan, aurinko paistoi ja postikorttimaisemia riitti. Ylhäällä oli vähän lunta, mutta murto-osa siitä mitä sunnuntain lenkillä vaikka nyt käytiin korkeammalla. Alimmillaan oltiin 1200 metrissä ja korkeimmillaan reilussa 1900 metrissä. Kiipeämistä siis riitti, mutta jyrkkyysaste oli kohtuullinen eikä tuntunut yhtään pahalta. Yläasemalla nautittiin hyvin ansaitut jäätelöt ennen gondoolikyytiä alas laaksoon. Jos oltiin itse aika poikki, niin niin olivat kyllä koiratkin! Ässä nukkui kyljellään ravintolan terassilla eikä Valonkaan ilme kovin pirteä ollut. Vielä paria minuuttia aikaisemmin ne olivat luukuttaneet ihan villeinä pitkin alppiniittyä. Eli kaikki mehut tuli otettua irti kaikista neljästä. Tämän päivän retkeen saatiin kulumaan kuutisen tuntia. Ylhäälläkin oli aika lämmin, mutta alas laaksoon tullessa mittari näytti peräti +26 astetta. Oli siis ihan hyvä valinta lenkkeillä vähän korkeammalla ja viileämmässä.

Valon tassut ja tossut kestivät lenkkeilyn hyvin. Pakko kyllä hehkuttaa Berralta hankittuja punaisia fleecetöppösiä. Kaikista mukana olleista tossuista ne olivat ehdottomasti parhaat. Ne pysyivät hyvin jalassa ja fleece kesti ongelmitta monta pitkää lenkkiä vaihtelevilla alustoilla vaikka tossut eivät olleet enää ihan uudet.

Illalla oli aika aloittaa auton pakkaaminen vähän haikein mielin. Taas oli aika jättää hyvästit Alpeille ja keskiviikkoaamuna alkoi kotimatka.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

22.-25.5 Sloveniassa

Sloveniaan saavuttiin keskiviikkona iltapäivällä ja kohteena oli Bohinj-järvi ja Triglavin kansallispuisto. Majapaikka oli Stara Fuzinan kylässä ihan järven rannalla ja taas osui paikan valinta nappiin. Huone oli mukavan iso ja meillä oli oma parveke ja keittiö. Ekana aamuna otettiin aamupala, mutta seuraavina kahtena aamuna tehtiin itse aamiainen, kun taidettiin olla ainoat vieraat hotellissa ja oli jotenkin vähän epämiellyttävää istua yksin aamiaisella. Palvelu oli kyllä erinomaisen hyvää ja molemmille tuotiin mm. isot lautaselliset munakasta suoraan pöytään. Lähellä oli kauppa, joten aamiaistarpeiden ja eväiden hankinta kävi kätevästi. Ravintola tarjonta kylällä oli vähän heikkoa vain ekana iltana syötiin siellä, seuraavana käytiin muutaman kilometrin päässä vähän isommassa Bohinska Bistricassa syömässä ja vikana iltana evästettiin Bledissä.

Koska oltiin keskiviikkona sen verran ajoissa perillä, niin ehdittiin kiertää majoittumisen jälkeen järvi. Siihen kului reilu 3 tuntia muutamalla uintitauolla. Ilma oli sopivan lämmin ja maisemat täälläkin hienot.

Torstaina lähdettiin heti aamusta Vogelbahnilla ylös vuorille Vogelin hiihtokeskuksen maisemiin. 7 tuntia tuli reippailtua ja täytyy kyllä sanoa, että oli elämäni rankin lenkki! Lähes koko ajan mentiin mäkiä ylös ja alas ja tuntui kyllä jaloissa ja ihan viimeisissä mäissä ennen kuin päästiin takaisin gondooliasemalle, niin meinasi tulla ihan totaalinen hyytyminen. Nelijalkaiset eivät sen sijaan hyytyneet. Varsinkin Ässään iski ihan kamala vuorihulluus ja se juoksi ihan päättömästi lähes koko lenkin. Ylhäällä oli myös jonkin verran lunta ja se villiinnytti koiria vielä entisestään. Paikoitellen oli hieman haastavaakin pysyä oikealla reitillä, kun polku oli peittynyt lumen alle ja kerran taidettiin harhautua väärällekin reitille. Reittimme kulki ensin gondooliasemalta Sija-huipulle ja sieltä kohti Vogelin huippua.

Ihan Vogelille asti ei päästy, kun reitti alkoi näyttää vähän liian haastavalta koirien kanssa. Yhdessä kohtaa jouduttiin tulemaan koirien kanssa alas lähes pystysuoraa kalliota. Alussa oli todella jyrkät raput, jotka vaihtuivat lopussa pelkkiin kallioon hakattuihin metallisiin jalan- ja kädensijoihin. Valoa vähän jänskätti, mutta Ässän mielestä siinä kohdassa ei ollut mitään hankalaa. Varmaan ihmetteli, että miten me tehtiin niin iso numero kohdasta, josta olisi voinut van loikkia alas… Kiltisti sekin kuitenkin laskeutui hallitusti. Mä menin edelle ja aina metri kerrallaan autoin Ässää alas.

Sää oli suosiollinen ja maisemat huikeat. Ihan täysin ongelmitta ei kuitenkaan lenkistä selvitty. Valolla aukesi tassut, kun osa matkasta oli varsin terävää kiveä (onneksi repusta löytyi varoilta tossuja ja tossujen kanssa Valo jatkoi tyytyväisenä matkaa), Timolla paloi nenä vesikelloille ja mun polvet meinasivat sanoa loppumatkasta yhteistyösopimuksensa irti. Ässä selvisi vaurioitta.

Seuraava päivä ei sitten valjennutkaan niin aurinkoisena. Aamulla satoi ihan kaatamalla vettä ja pilvet olivat niin alhaalla, ettei eteensä nähnyt. Aamun aikana vesisade vaihtui sitten lumi/räntäsateeksi ja lämpöasteet putosivat lähelle nollaa. Ei ihan se toivottu kesälomailmasto… Kurjaan säähän vedoten oli helppo pitää ulkoilun suhteen rauhallisempi päivä, joka tuli kyllä todella tarpeeseen mun polville ja Valon tassuille ja Ässäkin oli vielä vähän väsynyt edellisen päivän vauhkoilusta.  Ja kun aurinko oli jossain todella paksun pilvikerroksen takana, niin Timon nenäkään ei päässyt palamaan lisää.

Aamiaisen jälkeen lähdettiin ensin tutustumaan Blediin. Kierreltiin vähän kaupunkia ja löydettiin jopa pieni eläinkauppa, jossa myytiin todella laadukkaita tarvikkeita ja ruokia (mm. taste of wild ja ruffwear!). Kun ilmasto ei näyttänyt yhtään paranevan, niin päätettiin lähteä tutustumaan tunnin matkan päässä olleeseen Postojnan tippukiviluolaan. Lämpöasteita ei ollut kuin muutama, niin ei tarvinnut edes pelätä, että koirille tulisi kuuma autossa. Luolakierros alkoi junamatkalla alas luolastoon, jossa käveltiin tovi ja lopuksi tultiin junalla taas takaisin maan pinnalle. Oli kyllä vaikuttava paikka ja opas kertoi mielenkiintoisia juttuja luolaston löytymisestä, historiasta ja tippukivistä. Illalla kun tultiin takaisin majapaikkaan, niin paikoitellen oli jopa vähän lunta maassa. Koirille tuli lähes täydellinen lepopäivä.

Lauantaiaamuna matka jatkui taas. Sade jatkui edelleen, mutta lämpöasteita oli muutama edellisaamua enempi. Kauniista maisemista nauttiminen jäi vähän puutteelliseksi, kun pilvet olivat niin alhaalla, ettei vuoria näkynyt lainkaan.

Sloveniakin oli varsin miellyttävä maa, tiet olivat hyväkuntoisia ja englantia puhuttiin varsin hyvin. Ero oli huikea, kun ylitettiin Saksan raja ja englannin puhuminen loppui kuin seinään. Sloveniaankin voisi hyvin mennä uudelleen!

20.-22.5 Kroatiassa


Ajomatka Kroatiaan sujui ongelmitta. Vähän oli vaan outoa rajalla passien leimaamiset (tuli eka leima uuteen passiin ;-)), koirien papereiden näyttäminen (riitti kun vilautti passia, niitä ei edes avattu) ja auton tarkistus, kun on tottunut niin vapaaseen liikkumiseen Euroopassa. Kroatia on kuitenkin vasta EU:n koejäsen ja siksi rajatarkastukset ovat tiukempia.

Kroatia on kyllä kaunis ja vehreä maa ja ihmiset ovat ystävällisiä, englantia puhutaan hyvin ja kaikki muu oli edullista paitsi pääsyliput vesiputouksille. Meidän majapaikka sijaitsi Grabovissa Plitvican kansallispuiston lähellä ja taas oli kyllä osunut valinta nappiin. Paikka oli siisti, koirien aamu- ja iltapissatuksille oli hyvä paikka, ravintoloita oli kävelymatkan päässä ja tien toisella puolella oli hotelli, jossa oli pankkiautomaatti ja kauppa, josta sai aamiaistarpeet.

 Maanantaina oltiin sen verran hyvissä ajoin perillä, että ehdittiin käydä parin tunnin iltalenkki järvillä ja koirat pääsivät sääntöjä uhmaten uimaan vaikka uiminen puiston järvissä on kielletty. Vesi oli tosi kirkasta ja maisemat hienot. Yhdellä sillalla Ässä päätti järjestää vähän jännitystä elämään hyppäämällä sillalta jorpakkoon. Hullu eläin! Mä erehdyin huitaisemaan kädellä ja näyttämään Timolle kaloja, jotka uivat sillan alla ja Ässä tulkitsi sen luvaksi hypätä… Onneksi pudotusta oli vaan 1,5 metriä ja Ässällä oli päällä kunnon valjaat, joista Timo sai sen ongittua takaisin sillalle.

Tiistaina tehtiin pitkä 6 tunnin lenkki järvialueen ympäri mukavassa kelissä. Suosituimmissa paikoissa oli tosi paljon ihmisiä, mutta oltiin osattu valita reitti varsin hyvin ja isolta osin saatiin olla ihan rauhassa ja koirat saivat juosta ja uida. Korkeuseroja oli yllättävän paljon. Lipun hintaan sisältyi lauttamatkat ison järven yli ja mekin tultiin yksi pätkä lautalla, ettei tarvinnut kävellä samoja reittejä uudestaan. Osa matkasta oli erilaisia pitkospuita ja siltoja ja kahden vesihullun nelijalkaisen kanssa oli välillä vähän haastavaa ylittää vesistöjä, kun tyypit olisivat mielellään pulahtaneet veteen.

Keskiviikkona oli aika jatkaa matkaa. Edellisenä iltana oli varattu majoitus Sloveniasta Bohinj-järveltä. Aamulla lähdettiin matkaan ja ajettiin alkumatka pienempiä teitä vuorien yli meren rannalle ja sitten pätkä rannikkoa pitkin Rijekaan asti. Maisemat olivat hienot ja näky oli upea, kun ylitettiin viimeiset vuoret ja meri avautui edessä. Koirille oli luvattu uintiretki Välimeressä ja se tietysti toteutettiin ja koirat uivat varmaan lähemmäs puolituntia. Uinnin jälkeen jatkettiin tyytyväisten koirien kanssa viimeinen etappi kohti Sloveniaa.

16.-20.5 Budapest osa 2


Avajaiset olivat mukavan napakat ja sujuivat vanhalla rutiinilla ja niiden jälkeen hurautettiin taas Gödöllöstä Budapestiin tuomaan koiria ja siistiytymään, kun illalla oli vielä gaala Gödöllössä. Gaala oli mukavasti järjestetty. Ruoka oli hyvää ja sitä sai ilman pitkää jonotusta. Ainoastaan liian kovalla volyymillä soittanut soittoryhmä oli pieni miinus. Keskusteleminen oli ajoittain hankalaa, kun ei meinannut kuulla mitä pöydän toisella puolella istunut sanoi.

Perjantaina koitti se kauan odotettu kisapäivä. Paikallaolot suoritettiin aamulla ja loput liikkeet oli meillä vasta iltapäivällä, kun lähtönumero oli 41. Ässä oli ihan mielettömän hyvä. Nurmialusta sopii meille, sää oli ihanteellinen, vire kohdillaan ja meillä oli kivaa. Mäkin osasin nauttia kehässä olosta ja olin sopivan rento. Harmillisesti toiseksi viimeisenä liikkeenä ollut tunnari nollattiin L Ässä nosti oman heti kun osui kohdalle, mutta sitten iski joku epävarmuus ja se pudotti kapulan ja toi väärän. Harmittaa ihan kamalasti, kun tunnari on ollut nyt treeneissä mielettömän hyvä ja olisi ollut niin kiva päästä finaaliin näyttämään koko meidän osaaminen. Ei olisi huonompaan paikkaan voinut sattua eka nolla 3,5 vuoteen ja eka väärä kisatunnari ikinä… Mutta eihän koirat koneita ole. Ei näköjään edes Ässä ;-) Kaikkeen muuhun olin kuitenkin äärimmäisen tyytyväinen ja iso plussa oli ensimmäinen onnistunut paikallamakuu sen jälkeen, kun vaihdoin alkuvuodesta pään maahan ja molemmilta tuomareilta 10 kaukoista.

Yhteensä pisteitä tuli 262,5. Ykköstulos nollatulla liikkeellä MM-kisoissa ei onnistu ihan jokaiselta ja siihen saa olla tyytyväinen. Perjantain jälkeen meidän sijoitus oli 13. ja ihan pieni toivo finaalipaikasta eli. Lauantaina arvostelu kuitenkin löystyi selvästi ja jo lauantain lounastaukoon mennessä teoreettisetkin mahdollisuudet finaaliin olivat menneet. Lopullinen sijoitus oli 34.

Lauantai ja sunnuntai meni meillä muita kannustaessa. Perjantain mukava pilvipouta vaihtui viikonlopuksi helteeseen ja lämpöä riitti. Vähän taisi päästä nahkakin kärähtämään… Suomen joukkue sai hienosti joukkuehopeaa ja yksilökisassa hopeaa ja pronssia. Onnea kaikille! Ehdittiin hyvin treenaillakin molempina päivinä ja tunnaria tehtiin tietysti useampaan kertaan onnistuneesti.

Sunnuntai-iltana käytiin porukalla syömässä vakkaripaikaksi muodostuneessa italialaisessa, jossa oli aivan erinomaista ruokaa. Harmillisesti Tarja ja Riitta eivät ehtineet mukaan. Illalla uni tuli taas aika helposti ja univelkaa oli kertynyt kisojen aikana ihan kiitettävästi, kun kello soi joka aamu 5.15-6.00 ja päivät venyivät pitkälle iltaan.

 Maanantaiaamuna oli aika pakata taas omaisuus autoon ja jatkaa matkaa loman merkeissä. Ensimmäinen määränpää oli Plitvican kansallispuisto Kroatiassa.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Kroatian kuvia

 
Iltauinnilla


Hienoja vesiputouksia


Vähän oli haastavaa kulkea kahden vesipedon kanssa näitä siltoja pitkin hallitusti

Todellinen rantareitti, polku kulkee tossa keskellä kuvaa

Vähän pulikointia välillä


Aasi haaveilee uimisesta




Vastarannan lauttasatama


Meri ja Krkn saari


Merestä nautiskelua

Ässä lentää!